Muu toiminta

 

Kerhotoiminnan, työllistämisen ja koulutusten lisäksi järjestämme nuorille myös monenlaista muuta toimintaa.
 

13 vuotta täyttänyt nuori voi käydä yrityskurssin ja perustaa oman 4H-yrityksen.
 

Jäsenemme voivat myös osallistua valtakunnallisille ja kansainvälisille 4H-leireille, erilaisiin kilpailuihin tai hakea kansainväliseeen nuorisovaihtoon.
 

Vasemmassa palkissa olevista linkeistä pääset tutustumaan edellä mainittuihin toimintamuotoihin.

 

Teemme myös kouluyhteistyötä erilaisten kilpailujen, tapahtumien ja metsäretkien muodossa.

 

 

 

Siivikkalan iltapäiväkerholaisten 4H:n metsäretkellä tekemiä kaarnaveneitä.