Uusi Hyvää Yhdessä -hanke käynnistyy

27.7.2026

Ylöjärven 4H-yhdistys käynnistää vuosina 2026–2027 toteutettavan Hyvää Yhdessä -hankkeen, jonka tavoitteena on lisätä sukupolvien välistä kohtaamista, vahvistaa yhteisöllisyyttä ja tukea ikäihmisten hyvinvointia.

Hankkeessa nuoret ja ikäihmiset suunnittelevat ja toteuttavat yhdessä erilaista toimintaa paikallisten toiveiden ja tarpeiden pohjalta. Toiminta voi sisältää esimerkiksi tapahtumia, ulkoilua, kädentaitoja sekä muuta virkistystoimintaa. Tavoitteena on luoda mielekkäitä kohtaamisia, jotka tuovat iloa arkeen ja vahvistavat paikallista yhteisöllisyyttä.

Toimintaa suunnitellaan yhdessä

Hankkeen toiminta rakentuu yhteistyössä paikallisten ikäihmisten, yhdistysten, palvelutalojen ja muiden toimijoiden kanssa. Haluamme kuulla, millaiselle toiminnalle Ylöjärvellä on tarvetta ja millaisia toiveita ikäihmisillä on.

Jos olet ikäihminen, läheinen tai työskentelet ikäihmisten parissa, voit auttaa meitä suunnittelemaan toimintaa vastaamalla lyhyeen kyselyyn. Vastaukset ohjaavat hankkeen tulevaa toimintaa.

TÄSTÄ LINKISTÄ KYSELYYN.

Nuorille mahdollisuus oppia ja vaikuttaa

Haemme mukaan myös nuoria toimintaryhmään. Toimintaryhmän jäsenet pääsevät suunnittelemaan ja toteuttamaan tapahtumia sekä muuta toimintaa yhdessä ikäihmisten kanssa. Ennen toiminnan alkua nuoret saavat koulutusta esimerkiksi ikäihmisten kohtaamisesta, tapahtumien järjestämisestä, vuorovaikutuksesta ja työelämätaidoista.

Toimintaan osallistuminen ei edellytä aiempaa kokemusta, vaan tärkeintä on kiinnostus yhdessä tekemiseen ja halu kohdata uusia ihmisiä. Toimintaryhmään voi hakea sivulta: 

TÄSTÄ LINKISTÄ TOIMINTARYHMÄN HAKUUN.

Ota yhteyttä

Jos haluat kuulla hankkeesta lisää, olet kiinnostunut yhteistyöstä tai haluat kutsua meidät kertomaan hankkeesta esimerkiksi yhdistyksen tai yhteisön tilaisuuteen, ota rohkeasti yhteyttä.

📧 ylojarvi@4h.fi

☎️ 045 112 7074

Lisätietoja löytyy myös hankkeen omalta sivulta:

TÄSTÄ LINKISTÄ HYVÄÄ YHDESSÄ -VÄLILEHDELLE.

Hyvää Yhdessä -hanketta toteuttaa Ylöjärven 4H-yhdistys vuosina 2026–2027. Leader Kantri on myöntänyt hankkeelle tukea EU maaseuturahastosta.